Alkukirkkoa etsimässä - Eurooppalaisuuden kristillisiä sydänääniä

Monet tämän päivän kristityt haikailevat ajassa taaksepäin, sinne "Uuden testamentin aikaiseen alkuseurakuntaan". Millaista alkuseurakunnassa oikeasti oli? Siitä voimme saada vihiä lukemalla Uutta testamenttia, Apostolisia isiä kuten piispa Ignatiuksen ja Kleemensin kirjeitä, ja kirkkoisiä. Myös arkeologiset löydöt varhaisimmista kirkoista/rukoushuoneista antavat paljon vastauksia.

Viime postauksessa kerroin yhdestä maailman kaikkein vanhimmasta kirkosta, Megiddon rukoushuoneesta. Tuo kirkko löytyy Israelista, aivan keskeltä pyhää maata. Nyt tutustumme toiseen suunnilleen yhtä vanhaan kirkkoon. Se on löytynyt Euroopan alkukodista, Dura Europoksen kaupungista Eufrat-joen varrelta, nykyisen Länsi-Syyrian alueelta. Megiddon ja Dura Europoksen kirkot luovat kiehtovan kuvan siitä, millaista elämää varhaiset kristityt ovat eläneet.

Dura Europoksen kotikirkko (5 m x 13 m) oli hylättynä ja piiloutuneena aavikon hiekan alla vuosi­sa­tojen ajan, kunnes se löytyi 1920–1930-luvuilla. Kun unohdettu kirkko kaivettiin esiin, se osoittautui todelliseksi historian aarteeksi. Sen seinille on taiteiltu historian vanhimmat fresko-maalaukset Jeesuksesta. Tuo kirkko auttaa meitä ymmärtämään alkukristillisyyden kehitystä ja sitä, millaisia jumalan­palveluksia kristityt viettivät. Arkeologit ajoittavat Dura Europoksen kirkon 230–250 -luvuille
 
Ohessa oleva kuva on otettu kirkon kastealtaan yläpuolelta. Siinä Jeesus parantaa halvaantuneen miehen ja julistaa hänen syntinsä anteeksi (Mark. 2:1-12). "Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle -"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." (Mark. 2:10-11.)

Kirkon vierestä löytyi vielä vanhempi ja suurempi synagoga – kaupungin juutalaisten jumalan­pal­ve­luspaikka. Dura Europoksen kirkko on alkujaan ollut jonkun varakkaan seurakuntalaisen koti­asun­to. Siellä seurakunta on kokoontunut niin kuin Roomassa Priscan ja Aquilan kodissa (Room. 16:3–5). Sittemmin kodin sisälle on pyhitetty entistä selvemmin ko­koontumistila ”kirkkokäyttöön” eli Herran aterian viettoa varten. Dura Europoksen kirkon jumalanpalveluksiin on mahtunut noin 70 seura­kuntalaista. Tutkijoiden mukaan kaupungin asukasluku on ollut 7000 hengen hujakoilla.  

 Mitä kaikkea Dura Europoksen kirkko-rauniot paljastavat alkukristittyjen jumalanpalveluksesta 200-luvun ensimmäiseltä puoliskolta? Ensinnäkin kotikirkko on jaettu kolmeen osaan. Ta­ka­osassa on kaste­huone, keskellä on tilaa seurakuntalaisten kokoontua, ja kirkon etuosa on lie­väs­ti korotettu – siellä on ollut alttarin ja papiston paikka. 

On erityisen mielenkiintoista, että seurakuntalaiset ovat halun­neet rakentaa erillisen kastealtaan kotikirkon sisälle. Aivan vieressä virtasi nimittäin suuri Eufrat-joki. Miksi he eivät kastaneet kaikkia siinä, elävässä vedessä – vähän niin kuin Jordanin joessa? Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella kirjoitetussa Didakheessa – Apostolien opetuksessa – anne­taan kas­te­toi­mi­tuk­seen käytännön ohjeita:

Kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos si­nulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyt­­täen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kol­mes­ti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Did. 7.)

 

Dura-Europoksen kasteallas on niin pieni, että siinä olisi voitu kastaa aikuisia vain vettä pirskot­tamalla tai valelemalla. Valelukaste ei siis ole ollut mikään tuntematon käytäntö varhaisille kristityille. Viereisessä kuvassa, holvin alla on kirkon kasteallas. Oikealla puolella kuvataan kuinka kaksi naista saapuu Jeesuksen tyhjälle haudalle.

 

On ilmeisesti vähän epäselvää, missä kirkon alttari on sijainnut. Professori Ben Witherington on kuitenkin sitä mieltä, että sen paikka on ollut korotetulla alueella, rakennuksen etelä­reunalla. Tämä nyt ainakin osoittaisi sen että, seurakunnassa on ollut tietty hierarkia. Piispat (episkopees) ja papit (presbyteerit) ovat istuneet kirkon etuosassa. Kirkon rakenne puhuu sen puo­lesta, että jo 200-luvun alussa kotiin rakennetussa rukoushuoneessa/kirkossa on ollut virallisia johtajia, pap­peja ja saarnaajia. Tässäkin mielessä Dura-Europoksen kirkko muistuttaa kaupungin syna­gogaa, jos­sa oli niin ikään viralliset rabbit, opettajat ja saarnaajat. 

Väite, jonka mukaan alku­seura­kunnissa ei ollut min­käänlaista hierarkiaa, seisoo hepposilla perustuksilla. Meillä on Uuden testamentin ajoilta alkaen apostolit, pro­feetat, opettajat, pa­pit, diakonit ja piispat. Jeesus itse asetti 12 apostolia johtoasemiin. He (ja Pyhä Henki) asettivat kaitsijoita ja vanhimpia eri seurakuntiin. Alkukristillisyys ei tarkoita vapautta järjestyksestä ja selvistä johtajista. Katso tästä.

Kirkon kauneus

Dura Europoksen erikoisuutena ovat sen kauniit freskomaalaukset. Nämä freskot luetaan van­him­maksi kristilliseksi kirkkotaiteeksi. Suuren kokoontumistilan ja kastehuoneen seinillä ku­va­taan hyvä paimen, Aadam ja Eeva, Daavid ja Goljat sekä Jeesus ja Pietari kävelemässä veden pääl­lä, Jee­sus parantamassa halvaantuneen, ja kolme naista, jotka ovat tulossa Jeesuksen tyhjälle hau­dalle. Tällaisten maalausten kautta 200-luvun seurakuntalaiset on johdatettu Raamatun ker­to­muk­siin, samoin näistä maalauksista saadaan vihiä siitä, mitä seurakunnassa on painotettu. On tär­keä huo­mata, että fresko­maalauksissa esiintyy ensimmäinen historian tuntema maalaus Jeesuksesta – hän parantaa hal­vaan­tuneen, kävelee veden päällä ja esiintyy hyvänä paimenena. Jeesuksen, Herran, sai siis kuvata. 

Tutkijat ovat huomanneet, että kirkon freskot muistuttavat juutalaishellenististä ikonografiatyyliä. Kirkon viereisestä synagogasta on löytynyt samantyyppisiä, mut­ta vielä hienompia freskoja. Alku­seura­kunnissa on otettu mallia juutalaisista synagogista samoin kuin nii­den jumalanpalveluksesta. Dura Europoksen ja Megiddon rukoushuoneet ovat harvinaisuuksia – vielä 100 vuotta sitten niistä ei tiedetty mitään. Nyt ne ovat todisteita varhaisimmista kirkoista ja rukoushuoneista.

Tässä linkki blogiin, jossa pohditaan, millaisia jumalanpalveluksia Dura Europoksen kirkossa on vie­tetty.

---

Arkeologian aarteita - maailman vanhimmat kirkkorakennukset - Megiddo

Tämä on ensimmäinen osa kirjoitussarjasta, joka käsittelee maailman vanhimpia löytyneitä kirkkoja ja rukoushuoneita. Vanhimmat niistä ovat Dura Europoksessa ja Megiddossa - molemmat ovat peräisin 200-luvun alkupuoliskolta, ja molempien rauniot on löydetty ja kaivettu esiin vasta 1900-luvulla. Kyseessä on siis varsin uutta tietoa, joka jokseenkin muuttaa tutkijoiden vakiintuneita käsityksiä alkukristillisyydestä. Dura Europoksen kirkko löytyi 1920-luvulla, kun taas Megiddon rukoushuone löytyi 1990-luvulla! 

Varhaiset kristityt, apostolien ajoilta, kokoontuivat kodeissaan (Room. 16:3-5, 23; 1. Kor. 16:19), joten heidän elämästään ei ole jäänyt sen kummempia arkeologisia jälkiä. Kirkkohistorijoitsija Eusebius kirjoittaa klassikkoteoksessaan, Kirkkohistoria, että 250-luvulla tapahtui suuri muutos Rooman valtakunnassa. Kristittyjen vainot hellittivät väliaikaisesti. Tuona aikana kristityt laajensivat ko­ti­kirkkojaan. Niistä muodostui julkisia keskuksia, kylien ja kaupunkien keskuspaikkoja. Eusebius ker­too tästä merkittävästä kehitysvaiheesta näin: 

Saattoi nähdä myös seurakuntien johtajien saavan kaikkien maaherrojen ja käs­kyn­hal­ti­jain puolelta osakseen sellaista suosiota. Kuinka voitaisiin kuvailla noita vä­ki­rik­kai­ta kokouksia ja niiden paljoutta, jotka joka kaupungissa tulivat koolle, ja tuota mer­kil­lis­tä tulvimista rukoushuoneisiin? Kun kristityt sen johdosta eivät enää voineet tulla toi­meen vanhoilla rakennuksillaan, he rakensivat kaikkiin kaupunkeihin perustuksia myö­ten uusia tilavia kirkkoja. (Kirkk. Hist. VIII 1:5.) 

Katsotaan nyt Megiddon rukoushuonetta, joka on yksi näistä 200-luvulla rakennetuista kirkoista.

Megiddo - Israelin vanhin kirkko?

Maailmanlopun maisemissa, Harmageddonin kupeessa on Megiddo-niminen raamatullinen kau­pun­ki. Näillä tienoilla on myös Megiddon moderni vankila, jota laajennettiin1990-luvulla. Ra­ken­nus­töi­hin määrättiin vankeja, joista eräs teki elämänsä jymylöydön. Hän nimittäin löysi rakennusmaalta mui­naisen kirkon tai rukoushuoneen rauniot mosaiikkimaalauksineen. Ammattiarkeologit kutsuttiin no­peasti paikalle. Heidän tutkimustensa mukaan kyseinen kirkko on todennäköisesti peräisin kol­man­nen vuosisadan alulta. Kirkko on alueella, jossa on tuona aikana sijainnut sekä juutalainen kylä että roomalainen sotilastukikohta. Myöhemmin nämä alueet liitettiin suureen Ma­xi­mia­no­po­li­sin kaupunkiin. Tutkimukset osoittavat, ettei Megiddon kirkko ollut enää käytössä 280-luvulla

Kirjalliset lähteet valaisevat, että Maximianopolisin piispa oli mukana Nikean kir­kol­lis­ko­kouksessa vuonna 325. Näin ollen alue on säilynyt kirkollisesti vahvana myös sen jälkeen kun Me­giddon kirkkorakennus jäi pois käytöstä. Megiddon kirkko on erityisen kauniisti koristeltu ja hy­vin säilynyt. Kyseessä lienee Pyhän Maan vanhimmat kirkkorauniot, jotka tutkijat ovat löytäneet.

Megiddon kirkosta, joka on kooltaan 10 m x 5 m, on löytynyt erilaisia mo­sa­iik­ki­maa­lauk­sia - katso viereinen kuva. Arkeologit ovat aina erityisen kiinnostuneita kirjoituksista, koska ne ovat erittäin pal­jas­ta­via mykkien raunioiden keskellä. Megiddon kirkkomosaiikkien keskeltä löytyy kolme krei­kan­kie­lis­tä kirjoitusta. Yhdessä on muistokirjoitus neljälle naiselle: Primilla, Cyriaca, Dorothea ja Chreste. Toi­sessa mosaiikissa lukee näin: ”Gaianus, jota kutsutaan myös Porphyriukseksi, sadanpäämies, mei­dän veljemme, on anteliaisuudessaan kustantanut päällystyksen rakentamisen. Brutius teki työn.” Kolmas mosaiikkikirjoitus, joka löytyy ehtoollispöydän vierestä, ei jätä epäilyksiä siitä, että ky­seessä on kristittyjen pyhä palvontapaikka: “Jumalaa rakastava Akeptous on uhrannut pöydän (trapeza) Jumalalle Jeesukselle Kristukselle muistoksi.” Mosaiikissa oli myös kala-symboli, joka tie­tysti viittaa Jeesukseen samoin kuin lukuisiin evankeliumin kala- ja ruokkimisihmeisiin.  

Näemme Megiddosta, että tässä israelilaisessa rukoushuoneessa on palvottu Jeesusta Ju­ma­la­na, samoin siellä on vietetty ehtoollista. Lisäksi, Megiddon hulppea lattiamosaiikki, joka on koko kir­kon hienoin yksityiskohta, tekee selvästi, että kyseessä ei ole mikään ”maanalainen seurakunta”. Ky­seessä on varsin avoimesti toimiva ja kaunis rukoushuone. Emme tiedä, minkä vuoksi kirkko on hy­lätty 280-luvulla. Yksi arvaus on se, että roomalaiset viranomaiset sulkivat sen juuri siksi, että se oli niin avoin ja kaunis.

Tarinan valta - Juhana Torkki

Kesälomalukemistooni kuului mm. Juhana Torkin Tarinan valta – kertomus luolamiehen paluusta (2014), Lauri Järvilehdon Hauskan oppimisen vallankumous (2014) ja Antti Mustakallion Vaikuttavan puhumisen taito (2014). Sen lisäksi, että nämä kaikki ovat oikein hyviä teoksia, niin ne ovat kaikki antavat paljon eväitä itsensä kouluttamiseen ja kehittämiseen lähinnä opetuksen ja retoriikan saralla.

Muutama sananen Torkin Tarinan vallasta. Se on teoksista pisin ja perusteellisin. Sieltä löytyy filosofista pohdintaa, yhteiskunnan ja kulttuurin analyysia, ja tietysti valtavasti tarinoita. Kirjassaan Torkki keskittyy kahteen suureen tarinan kertojaan, jotka ovat meidän aikanamme koonneet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ”leirinuotion lumoon”, Steve Jobsiin ja Barak Obamaan.

Yksi hauska huomio: Nykyihminen, joka roikkuu netissä, omistaa iPadin ja twiittaa, on ihmiskunnan tuhansien vuosien historiassa vain pintakiiltoa. Ihmisaivojen perusrakenteet eivät muutu sadassa vuodessa saatikka muutamassa vuodessa, vaan ne ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta. Angry Birdsiä pelaavalla nuorukaisella on luolamiehen aivot, sellaiset aivot, joihin tarinat uppoavat. Juuri tämän vuoksi tarinan kertojalla on valtaa.

Tarina ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Tarinoissa käytetään hyväksi ihmismielen arkkityyppejä – jos tapahtuma voidaan vääntää Daavidin ja Goljatin kohtaamiseksi, niin ihmiset kiinnostuvat. Ei ole sattumaa, että Lähi-idän kriisiä kuvataan usein Daavidin ja Goljatin taisteluksi. Sekä Israel että palestiinalaiset haluavat esiintyä heikkona ja nuorena Daavidina, jonka vastassa on vahva alistaja, vanha ja kärttyinen Goljat-ukko. Se osapuoli, jonka ylle media onnistuu pukemaan tietyt roolivaatteet, joutuu helposti ihmisten mielissä juuri tuon roolin vangiksi. Draaman kaarta kunnioittaen hänet nähdään tietyn käsikirjoituksen valossa – ja nuo käsikirjoitukset on kaiverrettu syvälle luolamiehen aivoihin. Juuri tässä kohdin Torkki suomii nykymediaa kovin ottein. Siitä on tullut valtakunnan tarinatäti tai -setä nro. 1. Kertoakseen myyviä tarinoita se on luopunut niistä tärkeimmistä arvoistaan, joita ovat puolueettomuus, objektiivisuus, totuudellisuus ja kriittisyys. (132–179.)

Mitä ovat ne perustarinat ja arkkityypit, jotka toistuvat eri kulttuureissa ja eri aikoina? Niitä ovat mm. Tuhkimo, ilkeä äitipuoli ja seitsemän kääpiötä, ruma ankanpoikanen, prinsessa Ruusunen, jänis ja kilpikonna. Raamatun tarinat ovat tietysti myös erittäin suosittuja: Joosef ja hänen veljensä, Daavid ja Goljat, fariseus, syntinen nainen, ja publikaani, tuhlaajapoika, laupias samarialainen.. Ihminen uskoo luonnostaan satukertomuksia paljon enemmän kuin teorioita ja faktoja. Tämän vuoksi poliitikot, evankelistat, kauppiaat ja johtajat pyrkivät esiintymään tietyissä lempirooleissa – kuten esim. laupiaan samarialaisen roolissa. Paavo Lipponen tokaisi eräässä haastattelussa, että hänellä on ”hidas puhe ja kankea kieli”. Jokainen raamatulliseen retoriikkaan tottunut ymmärsi oitis, että Paavo on uusi Mooses, suuri kasanjohtaja, joka johdattaa tämän jäykkäniskaisen kansamme luvattuun maahan. Barak Obama rakentaa imagoaan Daavidin, Tuhkimon ja ruman ankanpojan varaan.

Torkki analysoi erittäin mielenkiintoisesti Obaman ja Jobsin puheita ja esiintymisiä. Jobs on nuoruudessaan harjoitellut suggestiotaitoja. Hän osaa esiintyä kuin ammattitaikuri, joka saa tuote-esittelyissä yleisön täysin lumoihinsa (94–104). Torkki kirjoittaa näin:

Ottamalla taikurin ja näkijän roolin Jobs vetosi ihmisissä hyvin primitiiviseen puoleen. Hän löysi kohdan, jossa kuulija lakkaa kysymästä kriittisiä kysymyksiä ja heittäytyy lumoavan tarinan vietäväksi. (104.)

Torkki osoittaa, että Jobs tunsi Aristotelen retoriset opit todella hyvin (86–92). Hän noudattaa kuuliaisesti hänen yksinkertaisia ohjeitaan. Ei ihme, että katolisen kirkon teologit ovat antiikin ajoista asti arvostaneet 300-luvulla eKr. elänyttä Aristotelesta niin paljon. Retoriikan perusopit eivät ole muuttuneet mitenkään.

Kuten Aristoteles osoitti, nopein tie kuulijoiden voittamiseen on rakkaus ja ystävyys: heidän on tunnettava, että puhuja tahtoo heille hyvää. Siksi puhetilanteessa vaikuttaa sellaisiakin voimia kuin rakkaus ja kiitollisuus. Kuulija kysyy: Onko puhuja nöyrä? Onko hän vilpitön? Kuten myöhemmin kirjassa näemme, tämä seikka yhdistää Jobsia ja Brack Obamaa: kun he puhuvat, kuulijalle tulee tunne, että hän on puhujalle tärkeä ja että puhuja ajattelee häntä, jokaista sanaa lausuessaan. Kaikessa ylimielisyydessään, elitismissään ja narsismissaan Jobs teki tämän moitteettoman huolellisesti ja tinkimättä: laskeutui kuulijan tasalle. (113.)

Torkin kirjan yksi hieno ansio on se, että hän tuo Aristotelen, Platonin ja monien muiden filosofien kirjoitukset tähän päivään. Retoriikan vaikutusta nykyäänkin kuvaa esim. Platonin kirjasta löytyvä lausahdus:

Väitän, että jos puhuja ja lääkäri yhdessä menisivät mihin tahansa kaupunkiin, ja heidän siellä pitäisi kilpailla kansankokouksen tai jonkin muun kokouksen edessä siitä, kumpi heistä olisi sopivampi valtion lääkärin virkaan, ei lääkärillä olisi mitään mahdollisuuksia vaan valituksi tulisi se joka osaa puhua. (177. Platonin dialogi Gorgias)

Ei ole mitään uutta auringon alla. Platonin kirjoitukset kuvaavat hyvin meidän aikamme ongelmia. Paras ei yleensä voita, vaan se, jolla on paras imago-muokkaus ja brändäys. Tietysti paras olisi, jos ne, jotka ovat totuudellisia, kunnon ihmisiä, osaisivat myös kertoa asiansa tarinan muodossa.

Mikä on paras tarina, sekä mikä on totta? Ei, vaan se, mikä on parhaiten kerrottu. Jobs-tarina näytti meille kuin peilistä, kuinka primitiivisiä yhä olemme. (112.)