tiistai 24. helmikuuta 2009

Fokusoi visiosi kirkkaaksi kuin lasersäde

Pyry kirjoitti Turkkarin mielipide-palstalle ajankohtaisen ja hyvän kirjoituksen! Hienoa. Se löytyy tästä.

'Sitä vartenhan minä täällä olen' sanoi nasaretilainen. Meidän on kohtalokkaan tärkeää tietää 'mitä varten me täällä olemme.'

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Son of a Bitch

Tässä on kirjoitukseni erääseen nettijulkaisuun:

Jokainen varmaan tuntee itsensä aina ajoittain ulkopuoliseksi ja näkymättömäksi muukalaiseksi, jota kukaan ei tunne. Moni asia erottaa meidät heistä, sinut meistä ja minut teistä. Kuitenkin me monella tapaa toisillemme vieraat siskot ja veljet rukoilemme yhdessä Isä Meidän. Viime aikoina olen sekä ulkopuolisena että sisäpiiriläisenä tuntenut sympatiaa Joosefin (1. Moos. 37) ja Jeftan (Tuom. 11) kanssa. Joosef oli 17vuotias nuori mies, joka joutui kotonaan syrjityksi koska hän oli isän lellikki, ja koska hän leijana unelmoi kirjaimellisesti tähtiä taivaalta. Tämä ärsytti hänen veljiään. Tänään moni nuori joutuu kiusatuksi siksi, että hän on opettajan, vanhempien tai vaikka nuorisopapin ’lellikki’. Niitä kavereita, jotka uskaltavat unelmoida suuria, syrjitään aika usein. Muut ajattelevat, että he luulevat itsestään vähän liikoja. Luulevatko?

Jefta oli vähän toisenlainen ulkopuolinen veljestensä joukossa. Hän oli nimittäin ’urhea sotilas’ mutta kohtalokkaasti ’erään porton.. poika.’ Veljekset eivät voineet hyväksyä, että heille kuuluva perheen perintö jaettaisiin heidän isänsä syrjähypyn seurauksensa syntyneen pojan kanssa! Aikuisiksi kasvettuaan pojat ajoivat Jeftan pois isiensä mailta. Sorsitusta pojasta tuli nyt todella ulkopuolinen muukalainen. Hän oli se ’son of a bitch’. Tuossa tilanteessa hän olisi varmasti tarvinnut niitä kuuluisia itsetunnon rakennuspalikoita.

Tässä vaiheessa Joosefin ja Jeftan tarinat kulkevat samankaltaista tietä. Molemmissa kertomuksissa alkavat vaikeat ajat. Joosefin tarinassa koittaa seitsemän vuoden kuivakausi, Jeftan tarinassa ammonilaiset hyökkäsivät israelilaisten kimppuun. Pikkuhiljaa molemmissa tarinoissa paljastuu, että siitä ’rumasta ankanpojasta’ tuleekin koko poikueen pelastaja. Joosef pelasti Egyptin pääministerinä myös kiusaajaveljensä nälän pinteestä. Jefta rökittää veljiään vastaan taistelevat ammonilaisten joukot.

Mitä tästä opimme? Nuorisotyössä tehdään paljon töitä itsestään paljon kuvittelevien Joosefin kaltaisten leijojen, samoin kun esim. rasistisista syistä syrjittyjen nuorten kanssa. Nuoriso uhkaa jakautua entistä enemmin onnekkaisiin selviäjiin ja onnettomiin väliinputoajiin. Raamattu osoittaa, että taivaan Isämme rakastaa lapsiaan ja haluaa auttaa heitä. Hän johdattaa omiaan hyvin kummallisten kohtaloiden kautta. Herramme paransi sairaita, etsi kadonneita, armahti syntisiä ja pelasti ’porttoja ja publikaaneja.’ Hän näki syrjityissä mahdollisuuden.

torstai 5. helmikuuta 2009

Aamunavaus Klassikossa

Ihmiset näkevät kaikenlaisia painajaisia. Oma painajaiseni lapsena oli se, että suuri robotti tulee kimppuuni ja haluaa tuhota minut. Tuo hallitsematon kone jyräisi päälleni. Epäilin myös onko sängyn alla tiikeri. Nykyään painajaiset ovat vähän erilaisia. Käydään kamppailua elämän ja maailman kaaosvoimia vastaan. Olenko minä vain tyhmän ja sokean sattuman pelinappula? Voinko ottaa vastuun omasta elämästäni? Olenko vain muiden kopio, vai olenko uniikki ihminen, jota ei voi myydä ihan pilkkahinnalla? Ihmiset pelkäävät kai sitä, mitä he eivät voi hallita tai mihin he eivät voi luottaa. Juuri tämän takia pikkulapset eivät pelkää äidin tai isän kasvoja, ne ovat tutut ja turvalliset – ainakin niiden pitäisi olla. Lapset pelkäävät pimeää, he pelkäävät petoja ja hallitsemattomia robotteja.

Minä pidän tarinoista, jotka kertovat toivosta. Joosefin tarina on yksi Raamatun vaikuttavimmista toivon tarinoista. Nuori 17vuotias Joosef leijailee ajatuksissaan unelmien huipulle. Hän unelmoi kirjaimellisesti tähdistä ja kuusta taivaalla (1. Moos. 37). Tuolta unelmien pilvilinnoista hänet heitetään kaivon pohjalle. Hänen kateelliset veljensä uhkaavat tappaa tuon leijan, mutta he tyytyvät myymään hänet orjaksi. Niinpä hän päätyy Egyptiin vangiksi. Täysin ulkopuolisesta, yksinäisestä ja vihatusta nuoresta vangista tulee pikkuhiljaa koko Egyptin johtaja. Hän nousee ojan pohjalta huipulle. Tämä ei ole American dream, vaikka se onkin vähän samanlainen kertomus unelmasta. Se on tarina, joka toteutuu tänäänkin, aina vaan uudestaan ja uudestaan. Myös täällä Klassikon koulussa, jokaisen sukupolven joukossa on paljon unelmoivia joosefeita ja joosefiinoja. Heillä on edessään vaikea, mutta hieno tie.

Olen usein miettinyt, miten Joosef teki sen. Miten hän pystyi näkemään mahdollisuuksia siellä, missä suurin osa ihmisistä olisi nähnyt vain ongelmia. Sata vuotta sitten filosofi Nietzche sanoi, että ’jos ihminen löytää yhdenkin syyn elää, hän löytää lähes kaikki keinot elää.’ Mikä oli se Joosefin syy, joka sai hänet jatkamaan matkaa vastoinkäymisistä huolimatta? Joosefin tarina antaa kolme vastausta tuohon kysymykseen. Ensimmäinen ja ehkä olennaisen asia, mikä Joosefin nuoruudesta kerrotaan, on se, että hänen isänsä rakasti häntä aivan erityisesti (1. Moos. 37:3). Toinen asia on se, että Joosef uskalsi unelmoida (37:5-9). Hän uskalsi toivoa. Kolmas asia on, kuten Raamattu asian ilmaisee, se että ’Herra oli hänen kanssaan’ (39:21). Tässä on ne kaikki kolme kuuluisaa asiaa: usko, toivo ja rakkaus.

Tänäänkin nuoret tarvitsevat unelmia ja toivoa – syytä ja merkitystä elää. Jos meillä on ihmisiä, ystäviä, vanhempia tai muita läheisiä, jotka Joosefin isän lailla rakastavat meitä, niin me saamme rohkeuden unelmoida. Silloin meistä voi tulla sellaisia ihmisiä, jollaisiksi meidät on suunniteltu ja luotu. Se on jännä juttu, että Jeesus aloitti oman toimintansa vasta sen jälkeen, kun hän kuuli Jordanin joella taivaan Isänsä sanat: ’sinä olet minun rakas Poikani.’ Vasta tämän jälkeen Poika astui unelmien tielle. Niillä teillä hän sai usein kulkea aika yksin paitsi, että taivaan Isä ’oli hänen kanssaan.’

Tuo on se perussanoma, jonka taivaan Isä haluaa sanoa lapsilleen joka päivä: Sinä olet minun rakas lapseni. Sitten tulee luonnollisesti käsky: älä pelkää.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Kutsu hommiin

Yhtä asiaa en kadu, sitä että olen ryhtynyt papin hommiin. Päätös teologiseen menemiseen oli vaikea, mutta oikea. Kristitty on oikeastaan Kristuksen palvelijana. ’Jumala puhuu teille meidän kauttamme’, sanoi Paavali. Viimeksi kun luin Matteuksen evankeliumia, niin mietin, taas näit juttuja. Varsinkin luku Matt. 10 puhutteli paljon. Jeesus itse kutsui 12 lähintä opetuslastaan luokseen. Hän valitsi heidät ollessaan yksin, keskustellessaan rukouksessa Isänsä kanssa. Matt. 10:1–4; 11:27. Luterilaisen opin mukaan papiksi vihityllä henkilöllä on kaksi kutsujaa: 1) Jumala ja 2) paikallisseurakunta. Kirkolla on omat TES:t eli työehtosopimukset, mutta niin on myös taivaan Isällä. Jumalan kutsuu pappeja, palvelijoitaan toimimaan paikallisseurakunnan kautta.

Jeesus ennusti palvelijoittensa työnkuvan. Siihen kuuluisi vainoa, mutta myös täydellinen huolenpito: ’minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.. Ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä..’ Kaikissa näissä pinteissä te saatte olla rauhassa, teidän ei pidä stressata siitä, mitä puhuisitte sillä ’teissä puhuu Isänne henki.’ ’Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden..’ Taivaan Isä kertoo meille pimeässä asioita, salaisuuksia, joita meidän pitää ’kuuluttaa julki katoilta.’ Jeesus toistelee jatkuvasti: älkää pelätkö ketään. Teidän hiustenne lukumäärä on laskettu. Olkaa rennosti kuin taivaan linnut, olkaa itsetietoisia ja tyytyväisiä kuin kedon kukkaset, mutta älykkään viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin lampaat..

Kuka haluaa tällaiseen työsuhteeseen? Aika harva. Herran palvelijan hommat ovat aika poikkeuksellisia. Kannattaa lukea vaikka 2. Kor. 11:16 – 33, niin saa jotain osviittaa siitä, mitä tämä homma voi olla, jos omaa edes pikkuisen sitä intoa jota Paavalilla oli.

Joku vuosi sitten Hesarissa oli juttu Jeesuksesta strategisena johtajana. Jutussa kerrottiin tutkijasta, jonka mukaan Jeesuksen johtotaidot noudattavat aikalailla moderneja johtamismalleja. Jos hän olisi rekrytointipuheissaan puhunut helposta ja leveästä kunniantiestä, niin hän olisi saanut paljon seuraajia, mutta vääränlaisia, epälojaaleja seuraajia. Tuollaisella tyylillä hän ei myöskään olisi voittanut ihmisten luottamusta. Hyvänä johtajana hän kertoi ”vihollistilanteen” hyvin rehellisesti. Hän kertoi, myös omat vahvuudet: taivaan Isä on teidän kanssanne, niin kuin Hän on minun kanssani.

Jeesus haastoi seuraajansa todella miettimään, haluavatko he seurata häntä. Hän nimittäin määrittelisi ehdot. Jeesus sanoi, että tämä päätös oli yhtä vakava kuin esim. kuninkaan päätös sotaan lähtemisestä, Luuk. 14:31–33. Sanotaan, että kuninkaan tai poliitikon raskaimmat ja vaikeimmat päätökset koskevat juuri sotaan lähtemistä. Hänen ratkaisunsa vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään. Sotilaita kuolee, naisia jää leskiksi, lapsia orvoiksi. Jeesus-tutkija Young on sanonut, että kukaan Jeesuksen aikalainen rabbi tai messias-kandidaatti ei verrannut ihmisten päätöstä seurata itseään, näin vakaviin päätöksiin. Tällaisten päätöisten varassa on koko kansan kohtalo. Jeesus oli ja on tosissaan itsensä seuraamisen suhteen.

Jeesus näki kansanjoukot, jotka olivat ’heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.’ Matt. 10:36. Hän kehotti opetuslapsiaan pyytämään ’Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Ainoastaan Herra voi lähettää. Ei kukaan lähde tänäänkään Herran ”elonkorjuuhommiin”, jos tuota kutsua ei kuulu. Aivan varmaa on, että Jumala kutsuu ihmisiä. Pekka Simojoella on laulu siitä, että tänään 99 lammasta on hukassa ja yksi tarhassa (ja paimen muistaakseni unessa). Paljon on hommaa, kirkkovene on kovassa kelissä. Paimenia tarvittaisiin. Viime vuonna 48 000 lammasta otti hatkat tarhasta. Niin paljon ihmisiä erosi kirkosta. Se oli ennätys. Pitää siis muistaa pyytää iltarukouksessa Herralta väkeä tämän päivän elonkorjuuseen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Saunakeskustelu Impivaarassa

Istuin Impivaaran saunan lauteilla uituani ensin 2000m ja satuin kuuntelemaan sivukorvalla kahden miehen keskustelun, joka alkoi siitä kun kovaäänisestä oli annettu ohjeita uimalakäyttäytymisestä: uikkarit pois saunassa ja suihkussa, altaaseen mennään suihkun kautta jne..

Mies A sanoi B:lle, että klooria joudutaan käyttämään paljon, koska ihmiset eivät noudata noita sääntöjä. B vastasi: ’joo, klooria joudutaan käyttämään paljon. Ne suurimmat sääntöjen rikkojat ovat, saata-a, noi uimaseuralaiset..’ A vastasi, ’näin on, mutta ei täällä klooripuhdistus ole edes niin kovaa kuin vaikka Caribiassa. Siellä ne uivat vaikka alushousuissa, ei mitään rajaa tai kontrollia, ja klooria käytetään oikein kunnolla. Kerran näin yhden miehen, joka, Herran Jum-la, ui sellaisessa miesten painiasussa.’

Kuuntelin ja mietin, minkä vuoksi tässäkin arkipäiväisessä ”smal-talkissa” piti viitata saata-aan ja jopa Herran Jum-laan. Eivät edes raskaan sarjan hihhulit tai uskonnolliset hörhöt tee niin! Ajattelin kysyä herroilta, mitä mieltä he ovat Jeesuksesta. Kadun, että tuo kysymys jäi ajatuksen tasolle. Ensi kerralla ei jää. Sanotaan, että suomalaisten miesten on vaikea puhua uskonasioista. Ei taida pitää paikkansa.